Webinaaritallenne

Vuorovaikutus ja viestintä työnhakutilanteissa
Webinaaritallenne 

Ensivaikutelman merkitys ja pysyvyys ovat jo yleisesti tunnistettuja asioita. Aivan kuten muussakin kanssakäymissä, myös työnhaussa sillä on suuri merkitys. Iso osa työnhausta tapahtuu ilman, että ihmiset tapaavat toisiaan fyysisesti.  Työnhakua valmistellaan, hakupapereita viilataan ja saatetaan soittaa informaatiopuheluita. Kaikki tämä tapahtuu joko ainoastaan kirjallisesti tai niin, että puhutaan puhelimessa. Paljon ihmisen luontaisesta viestinnästä jää siis puuttumaan. Korona-aikana jopa suurin osa haastatteluista on järjestetty etänä, ja voi olla, etteivät työnhakija ja rekrytoiva osapuoli tapaa fyysisesti kertaakaan koko rekrytointiprosessin aikana. Viestinnän merkitys kasvaa kaikissa näissä tapauksissa.

Se miten asiansa saa kirjallisesti tai etänä esitettyä, ja minkälaisen kuvan itsestään näin antaa vaikuttavat suuresti kokonaiskuvaan, siihen eteneekö rekrytointi, ja kuinka hyvä match rekrytoinnissa onnistutaan luomaan. Tässä koulutuksessa pureudutaan ensivaikutelman antamiseen, vuorovaikutuksen ja viestinnän tärkeyteen ja siihen, miten jokainen voi oppia itselleen luontevimman tavan viestiä, niin että viesti saavuttaa rekrytoijan ilman rikkinäinen puhelin -efektiä.

Webinaarin asiantuntijana uravalmentaja Salli Joutsenoja, Tekniikan akateemiset.

Pääset webinaaritallenteen pariin tästä!